Hyvä tarina on parempi kuin täydellinen lopputulos

10.06.2019

Heidi Uskaure

Abstratki kuva markkinoinnin väreistä

Tarinat jäävät mieleen

Ihminen on luonnostaan tarinankertoja, ja juttuja on jaettu ihmiseltä toiselle nuotion ääressä jo aikojen alusta saakka. Hyvä tarina koukuttaa ja luo tunteen, että aiheesta on saatava tietää lisää. Hyviin tarinoihin uppoutuu aivan omalla tavallaan – jopa niin, että niiden päättyminen aiheuttaa haikeutta. Parhaimmillaan koko asiakkaan ostoprosessi on tarinallistettu, jolloin jokainen vaihe houkuttelee etenemään ostopolkua oikeaan suuntaan.

Kuinka hyvä tarina sitten luodaan? Tärkeintä on löytää samaistumispintaa. Tarjoaako tuotteesi tai palvelusi ratkaisun johonkin asiakkaan ongelmaan? Onko yritykselläsi vastustamattoman mielenkiintoinen historia tai tarina siitä, kuinka kaikki alkoi? Tulevatko raaka-aineesi jostain eksoottisesta paikasta tai tuotetaanko ne kenties jollain erityisellä tavalla? Millaista sisältöä sinua kiinnostaisi lukea yrityksestä, jonka tuotteita harkitset hankkivasti? Mitä enemmän saat asiakkaasi samaistumaan sisältöön tunnetasolla, sitä paremmin koukutat heidät myös ostamaan palveluitasi.

Monella kynnys mielenkiintoisen markkinoinnin toteuttamiseen on suuri, sillä pelätään valtavia kustannuksia, kun täytyy tehdä täydellistä jälkeä. Todellisuudessa alkuun pääsee hyvällä idealla ja kustannustehokkaalla kalustolla. Hyvä tarina ja ketterä tuotantotapa tuo parhaimmillaan enemmän asiakkaita ja myyntiä, kuin jättibudjetilla toteutettu tekninen taideteos. Kumpaan sinä tahdot panostaa yrityksesi markkinoinnissa tulevaisuudessa?