Animaatio

Etelä-Pohjanmaan Kulttuurirahasto Kartta

Etelä-Pohjanmaan Kulttuurirahasto Kartta

Rahaston tarkoituksena on historiallisen Etelä-Pohjanmaan maakunnan henkisen ja taloudellisen kulttuurin vaaliminen ja kehittäminen. Tarkoitustaan se toteuttaa jakamalla kerran vuodessa apurahoja ja palkintoja sekä edistämällä muillakin tavoin maakunnan kulttuurielämää.

Asiakkaamme toivoi Etelä-Pohjanmaan rahaston alueen selkeyttämistä ja se toteutettiin visuaalisena karttakuvana joka päätettiin animoida. Animaatiota käytettiin mm. sosiaalisessa mediassa.

lue lisää
Päivä Paloasemalla, Paloturvallisuusviikko

Päivä Paloasemalla, Paloturvallisuusviikko

Päivä Paloasemalla® -tapahtumassa esitellään palokuntien toimintaa sekä paloautoja ja -kalustoa. Tehtävärasteilla opitaan tärkeitä paloturvallisuustaitoja, muun muassa harjoitellaan alkusammutusta ja turvallista poistumista, kokeillaan pelastajien varusteita sekä opetellaan palovaroittimien huolenpitoa ja sähkökatkon varalle varautumista.

Toteutimme Revoltti Oy:lle hahmosuunnittelukuvitusta ja animaatiot tukemaan kampanjaa ja tavoittamaan kampanjan kohderyhmän.

lue lisää
Monimuotoiset Perheet Ry

Monimuotoiset Perheet Ry

Monimuotoiset Perheet Ry:llä on todella ihana graafinen ilme. Toteutimme kuntavaalitavoiteanimaatiot erilaisten perheiden huomioinnin tärkeydestä heidän jo valmiiksi olevalla graafisella ilmeellä. Animaatiot ovat keränneet positiivista palautetta medioissa.

lue lisää
Toimintaterapia Hopsula

Toimintaterapia Hopsula

Toimintaterapia Hopsulalle toteutimme uudet verkkosivut. Ehdotimme animaatiota, jolla erottua muista, sillä se myös palvelee hyvin kohderyhmää. Lisäksi autoimme logon vektorisoinnissa, kuvasimme 360-asteisen kuvan Hopsulan toimintaterapiahuoneesta sekä teimme Roll-upin.

lue lisää
Luovat Agentit Oy:n johtoryhmä eli oikealla Katri Vieri, vasemmalla Ninja Renvall ja keskellä Heidi Uskaure

Tervetuloa!

Mitä Luovat Agentit tekevät ja miksi sinunkin yrittäjänä on hyvä olla yhteydessä osaavan agentuurin kanssa?

Täältä löydät kokemuksen pohjalta opittuja vinkkejä markkinointiin.

Luovat Agentit somessa

Kategoriat